Estrada

Me Estradassa pidämme tärkeänä sitä, että lapsilla sekä nuorilla on mahdollisuus harrastaa monipuolisesti kohtuullisen lähellä kotia.

Opetus on taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan ja oppilaat pääsevät opiskelemaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulun opettajat ovat alansa ammattilaisia.

Toimimme maantieteellisesti laajalla alueella ja haluamme tuoda opetusta myös sinne, missä muu opetustarjonta on vähäisempää.

Kun harrastukset sijoittuvat lähelle kotia, on lasten helpompi kulkea itse tunnille ja toisaalta perheen yhteistä aikaa jää enemmän. Toisaalta harrastuksessa voi tavata koulukavereita ja oppilaskonsertit kokoavat yhteen naapurit ja lähikylän asukkaat. Oppilaskonserteissamme on perinteisesti paljon osallistujia ja yleisönä ovat olleet vanhempien lisäksi mummit, kummit ja muut tuttavat. Oppilaskonserttien lisäksi järjestämme vuosittain isomman musiikin ja tanssin yhteisnäytöksen.

Pääosa opetuksesta järjestetään Espoon kaupungin tiloissa. Haemme parhaillaan omaa, riittävän isoa tilaa, mutta osa opetuksesta tullaan jatkossakin järjestämään oppilaiden kotien lähellä julkisissa tiloissa. Tilojen yhteiskäyttö saattaa joskus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tanssitunneilla ei aina ole käytettävissä peiliä, eikä tilaa ole voitu muokata ainoastaan meidän tarpeitamme varten. Tilat ovat kuitenkin usein lähellä oppilaan kotia.

Espoon kaupunki tukee koulun toimintaa ja teemme myös yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa järjestämällä Kulps-tunteja kouluihin ja olemalla mukana Kulttuuriketjussa järjestämässä opetusta ja esityksiä hoivakoteihin.

Estradaa ylläpitää Pohjois-Espoon musiikkiyhdistys ry, jonka pohjoisespoolaiset vanhemmat perustivat vuonna 1982 siitä syystä, että toivoivat opetusta lähelle kotia.

Myös aikuiset ovat tervetulleita opiskelemaan!

Tervetuloa taiteen tielle!