Tiedotteet
HAE MUKAAN K-POPIN INTENSIIVIRYHMÄÄN!
Haetaan 12-13 motivoitunutta ja innokasta, 2011 ja sitä aikaisemmin syntynyttä tanssijaa K-pop-projektiryhmään ensi syys- ja kevätkaudelle. Ryhmän ohjaajina toimivat Iiris Nummela sekä Ria Strandberg.
Ryhmän tavoitteena on kehittyä kokonaisvaltaisesti tanssijoina K-popin osa-alueilla, ja syventyä niin tanssiteknillisen, kuin esiintymisen osaamsien harjoitteluun. Ryhmällä on tavoitteena kuvata kokomittainen videoprojekti syyskauden loppupuolella, ja mahdollisesti osallistua kilpailuihin niiden julkistuttua kevätkauden puolella.
Tanssijoilta toivotaan innokasta asennetta, positiivista asennoitumista yhdessä treenaamiseen, sekä aikaisempaa tanssikokemusta K-popin puolelta.
Ryhmällä on harjoitukset kaksi kertaa viikossa, sunnuntaisin klo 12-14, sekä yhtenä arki-iltana. Tanssijoilta edellytetään sitoutumista sovittuihin treeniaikoihin, mutta lisäharjoitusten ollessa vielä auki, voidaan lisätunnin järjestelyistä sopia erikseen.
Hakutilaisuus järjestetään 25.5. klo 18-20 Estradan toimipisteellä Leppävaarassa. Hakutilaisuuteen ei tarvitse valmistautua erikseen! Ilmoittautumiset hakutilaisuuteen ilmoitetaan tällä lomakkeella viimeistään 24.5. mennessä. Kysymykset hakutilaisuuteen tai ryhmään liittyen voi lähettää sähköpostiin iiris.nummela@estrada.fi .
Tarkemmat tiedot ryhmistä, maksuista, sekä treeniaikataulut ja -tilat vahvistetaan myöhemmin. Ennen tätä ilmoittautuminen ei ole sitova ja pääsykokeisiin voi siis osallistua ilman varmuutta sitoutumisesta.
Ilmoittaudu Estradaan
Oppilaat otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Otamme vastaan ilmoittautumisia koko lukuvuoden ajan. Lue lisää opiskelusta Estradassa sekä opetuksemme tavoitteista ja toimintatavoista.